Olemme päässeet apinan kanssa lastenpsykiatriselle, toisin sanoen sieltä käydään meillä kotona juttelemassa ja katselemassa tilannetta, tarhassa käytiin katsomassa kuinka siellä menee ja lisäksi on sairaalalla muutamia käyntejä, nimittäin minulla. Lisäksi tapaamme mm.psykologin hoitopalaverissa keväällä.
Vaikka tämä on juuri sitä mitä olen toivonut, niin silti tilanne pelottaa.
Entä jos lapsellani diagnosoidaan adhd? Kuinka se vaikuttaa tulevaisuuteen, sekä meidän että lapsen?
Olenko minä jotenkin "syyllinen" siihen? Kuinka ulkopuoliset suhtautuvat lapseen sen jälkeen?
Adhd kun tuntuu nykyisin olevan muoti-ilmiö, mutta silti hyvin leimaava diagnoosi. Itselle siitä tulee ensimmäisenä mieleen duracell-pupu (sellainenhan meiltäkin löytyy).
Toisaalta se olisi taas itselle helpottava tieto. Olisi oikeasti syy/selitys siihen, että elämä lapsen kanssa on usein hyvin rankkaa ja hankalaa.
Ei tarvitsisi miettiä onko itsessä vain jotain vikaa, vai miksi hommat ei toimi niinkuin pitäisi, saisi itse itseltään synninpäästön.
Olisi mukavaa saada vertaistukea ja kuulla muiden (yli)vilkkaiden lasten vanhempien mielipiteitä asiasta.
Ps.Sain hyvää perspektiiviä arkeemme kun kerroin työkaverilleni tilanteestamme; Hän ilmoitti että kyllä hänenkin lapsenlapsensa saa pari kertaa viikossa kunnon raivarit.
Minä kun juuri eilen kerroin lasten psyk.sairaanhoitajalle, että meillä keskiviikko oli peruspäivä, ei ollut kuin viidet raivarit.
Ja siis, lapsihan haettiin tarhasta siinä puoli viiden aikaan ja laitettiin sänkyyn n.klo 20. Että siis kolmessa ja puolessa tunnissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti