"Jotkut aamut alkavat hyvin ja jotkut huonosti. Tänään oli vuorossa viimeksi mainittu aamu. Herättyäni painelin vessaan sulkemaan ikkunan toivoen, että vessanpöntön rengas ehtisi hieman lämmitä sillä aikaa kun käyn tupakalla. Minä kun olen ottanut tavaksi hoitaa tuulettamisen yöllä, jotta päivällä ei tarvitse kärsiä kylmyydestä.. Mutta se ei ole lainkaan miellyttävää istua jäiselle pöntölle (kuten jouduin kuitenkin myöhemmin tekemään). Sen jälkeen menin tavanomaiseen tapaani keittiöön laittaakseni teeveden kiehumaan. Mikä ihana yllätys siellä odottikaan. Eräs kissoistani oli päättänyt piristää minua kusemalla keittiön tasolle. Loistavaa! Aamu alkoi siis kusien siivouksella ja vitutusaste nousi sitä myötä kun aamutupakalle meno viivästyi. Lapsikin alkoi sängyssä olemaan sitä mieltä, että aamutoimeni kestävät liian kauan ja ilmoitti siitä kovenevalla volyymillä.
Seuraavaksi oli vuorossa aamulenkki koiran kanssa ja ajattelin ilahduttaa sitä tekemällä tavanomaisesta pidemmän lenkin. Ei olisi kannattanut, sillä reissulla kohtasimme oravan. Ehdin kyllä huomata sen ennen koiraa ja tartuin valmiiksi kaksin käsin flexiin kiinni ja ajattelin että saan koiran pidettyä aisoissa. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan huomasin jalkojeni lähtevän liikkeelle kuin itsestään. Taas sitä mentiin. Koitin sihdata itseni lähintä kunnollista puuta kohti, jotta saisin siitä tukea ja koiran ja itseni pysähtymään. Koirani sai kuitenkin jostain vielä lisävoimia ja minä lensin kaaressa kyljelleen jäiselle ja soraiselle tielle, raahautuen sen perässä vielä jonkin matkaa, kunnes se vihdoin pysähtyi. Juuri sitä minä olinkin kaivannut.
Ympärilleni pälyillen nousin ylös, vaikka jalkaan ja kylkeen sattui mukavasti. Hitto, yksi silminnäkijä koiransa kanssa. Rukoilin, että hän ei olisi tulossa meidän ohitsemme, sillä episodi lievästi sanottuna hävetti. Käänsin selkäni lenkkeilijää kohti ja toivoin parasta. Huh, hän ei tullut tielle jossa olimme.
Loppumatkan kotiin suunnittelin, kuinka sitoisin koiran etujalat yhdellä narulla ja takajalat toisella. Sitten kaataisin sen kyljelleen ja raahaisin hetken matkaa pitkin jäistä ja epätasaista tietä. Siinäpä saisi kokea, että miltä minusta tuntuu toisinaan.
Ei, en kuitenkaan aio toteuttaa äskeistä fantasiaani, sillä a) se rikkoo eläinsuojelulakeja ja b) koira ei kuitenkaan oppisi siitä mitään, mutta ainahan sitä haaveilla saa..
Aivan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, niin ruoka-aikaan lapsenikin päätti koitella huumoriani. Olin edellisenä päivänä tehnyt itse perunaporkkanasosetta, joka muksulle kuitenkaan oikein maistunut. Lisäsin siihen siis hieman maitoa, jotta maku olisi "parempi". Ei auttanut. Lähes sitä mukaa kun sain ruokaa lapattua suuhun, lapsi päristeli sen pois. Lopputulos: lautanen tyhjä, mutta lapsi yltäpäältä soseessa. Kai sitä vähän sentään vatsaan astikin meni. Kaupan hedelmäsose maistui kuitenkin mainiosti, argh.
Jotta päiväni myös päättyisi yhtä ihanissa merkeissä, kuin se alkoikin, päätti Apina äsken herätä kesken yöunien. Minun piti vain käydä asentamassa "äänenvaimennin" takaisin paikoilleen, mutta huomasinkin, että lapsi- ja petivaatteet olivat aivan märät. Pikkumies oli lievästi sanottuna vähän puklannut illalla syömiään soseita ja maitoa..Ei muuta kuin vaatteiden ja rätin vaihto, petivaatteet saavat odottaa huomiseen, koska lasta ja patjansuojaa siirtämällä ne menevät ihan hyvin.
Onneksi tätä vuorokautta on enää vajaa tunti jäljellä ja toivottavasti huominen alkaa (ja sujuu) paremmin"
Aika kultaa muistot, sillä tästäkin tapahtumasta on aikaa vissiinkin nelisen vuotta.
Ja voi, kuinka vähäpätöiseltä nyt tuntuukaan tuo, että apina on purskutellut ruuat suustaan.
Jälkiviisaana on hyvä muistaa, että ei lapsi itseään nälkään tapa jos ruokaa on saatavilla.
Voi kun tämän päivän ongelmat olisivatkin noin pieniä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti