Katsoin eilen jo toistamiseen tv2 Silminnäkijän ohjelman huostaanotetusta bisneksestä.
Tällä kertaa niin, että miehenikin katsoi sen, sillä hän on ehkä hieman pumpulissa kasvanut joidenkin asioiden suhteen.
Vaikka katsoin sen jo toistamiseen, niin silti se herättää ja herätti yhtä vahvoja tunteita kuin ensimmäiselläkin katselukerralla. Siitä huolimatta että tiedän siinä esitetyn vain jäävuoren huipun.
Tapauksiahan riittäisi.
Keskustelupalstoilla jaksetaan jauhaa siitä, kuinka "turhia huostaanottoja ei tehdä", "maailmassa on paljon lapsia joita ei huostaanoteta vaikka pitäisi" jne.
Avatkaa silmänne.
Nyt ei ole kyse siitä, että on olemassa lapsia joita ei huostaanoteta vaikka pitäisi, vaan siitä kun lapsia huostaanotetaan vaikka EI pitäisi.
On helvetin ikävää, että lapset kärsivät ja tietyissä tilanteissa jaksetaan antaa aikaa vanhemmille, ymmärtää, katsoa tilannetta liian pitkään sivusta.
Mutta on myös helvetin ikävää, sekä lapsen että vanhemman kannalta, kun lapsi viedään pois ilman syytä. Oli se aika sitten viikko-kuukausi-vuosi-tai vielä pidempi.
Ei meillä heitetä vankilaankaan suorilta kaikkia pidätettyjä/ tahoja joita on kuulusteltu. Ensin tutkitaan, kerätään näyttöä, käydään oikeudessa ja todetaan ihminen syylliseksi (tai syyttömäksi) ja sitten häkki heilahtaa.
Puhutaan paljon siitä, että syyllinen pitää todeta ehdottomasti syylliseksi, aukoitta, ilman että jää epäilystä siitä että tekijä voisi olla joku muu, jotta ei vahingossakaan tuomita syytöntä vankilaan.
Perhe voidaan kuitenkin "todeta syylliseksi" hyvinkin heppoisin perustein ja rangaistukseksi "lastensuojeluun vedoten" ottaa lapsi pois. Sitten puolustaudutaan sillä, että on lapsen edun mukaista, jos on pienikin epäilys olemassa huonoista oloista, että tilanne selvitetään lapsi pois ottamalla ja sitten tutkitaan tarkemmin (jos tutkitaan) ja jos toimet olivatkin aiheettomia, niin sitten voidaan ehkä lapsi palauttaa. Ikävä kyllä Suomessa viranomainen harvoin voi olla väärässä, syy keksitään keksimällä.
Näissä asioissa ei yksinkertaisesti voida vedota siihen että tieto ei ole kulkenut, tai että kyllä sosiaalityöntekijätkin tekevät inhimillisiä virheitä sillä ne virheet voivat olla kohtalokkaita virheiden kohteille, lapsille ja vanhemmille.
Eikö sen kuuluisi mennä niin, että syytön kunnes toisin todistetaan, eikä niin että syyllinen kunnes toisin todistat.
Ja miten, miten tavallinen, suomalainen perhe voi todistaa olevansa todellakin keskivertoperhe joka pystyy huolehtimaan lapsestaan/lapsistaan?
Tai miten isä voi todistaa, että hän pystyy huolehtimaan jälkikasvustaan yhtä hyvin, ellei paremminkin kuin äiti?
Mitkä ovat ne kriteerit?
Entä jos kotiisi sattumanvaraisesti murtaudutaan, kun lapset ovat kotosalla.
Miten osoitat sosiaalityöntekijälle, että sinulta ei ole syytä viedä lapsia pois, vaan pystyt heistä huolehtimaan?
Samaan aikaan kun narkomaaniäiti saa sossusta perhetyöntekijän avuksi varmistamaan että arki lapsen kanssa sujuu?-Eihän huumeiden käyttö suinkaan ole syy viedä lasta pois äidin luota, jos äiti pystyy kuitenkin lapsesta huolehtimaan, jos häntä tuetaan tarpeeksi, jos käyttö on kohtuullista. Jos äiti suostuu ottamaan apua vastaan ja osoittaa olevansa yhteistyöhaluinen.
Itse näen tässä suuren ristiriidan.
Koen ongelmaksi myös sen, että jos vanhempi kokee huostaanoton aiheettomaksi, on syystä kiukuissaan, eikä "näennäisesti yhteistyöhaluinen", niin silloin joutuu helposti leimatuksi niin, että ongelmia on ollut ja nyt vanhempi ei halua että niitä selvitetään. Ja tällä sitten perustellaan sijoitus/huostaanotto.
Tällöin sosiaalityöntekijä todellakin voi kiristää vanhempaa, ei kerrota missä lapsi on, ei anneta tämän tavata lasta ("jotta vanhempi ei pääse vaikuttamaan siihen mitä lapsi kertoo").
Avohuollon tukitoimenpiteitä ei myöskään käytetä riittävästi (vaikka joissan tapauksissa myös aivan liikaa).
Minulla on hyvin omakohtaisia kokemuksia siitä, kuinka eri tavoin avohuoltoa toteutetaan, sekä hyvässä että huonossa. Lapsen etu kuitenkin usein on se, että hän saa kasvaa tutusssa ympäristössään, omien vanhempiensa luona ja tätä todellakin pitäisi tukea ja vahvistaa, ei hajoittaa perheitä.
Lisäksi se, että päätöksiä tekevät ihmiset eivät ole edes tavanneet "kohteitaan" on aivan käsittämätöntä.
Sosiaalityöntekijöillä pitäisi olla vastuu teoistaan ja päätöksistään. Myös oikeuden edessä.
Tällä hetkellä toiminta on osittain mielivaltaista.
Kissa pitäisi nyt nostaakin kunnolla pöydälle, keskustella asiasta avoimesti, vaatia yhteneväisiä toimintamalleja, tapoja, käytäntöjä. Tehdä toiminnasta läpinäkyvää. Ja ennen kaikkea pitäisi bisneksen tekeminen lasten ja perheiden hädän kustannuksella lopettaa.
Sijoitus EI ole bisnestä.
Miltä mahtaa lapsesta tuntua, kun kasvaa paikassa, jossa perustarpeita tyydytetään "vain rahaa vastaan", eikä lapsi välttämättä saa kokea lainkaan rakkautta, hellyyttä ja aikuisen kiintymystä.
Perheisiin sijoittamiset ovat asia erikseen, kun lapsi saa kasvaa perheen keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti